Mistä tiedät, tietääkö koira?

//Mistä tiedät, tietääkö koira?

Mistä tiedät, tietääkö koira?

Koirat oppivat yrityksen ja erehdyksen kautta. Ne ovat optimisteja, ja arvioivatkin jatkuvasti minkälainen käyttäytyminen tilanteissa on niille kannattavinta.

Me ihmiset koitamme ajatella asioita järjellä. Meidän tapamme ajatella asioita on paljon monimutkaisempi kuin koirilla. Kun näemme jotain tapahtuvan, koetamme ymmärtää miksi niin tapahtui ja keksiä sille loogisen selityksen. Kun olemme tekemisissä koirien kanssa, yritämme tulkita niiden käyttäytymistä, kuten tulkitsisimme toisen ihmisen käyttäytymistä samanlaisessa tilanteessa.

Otetaan esimerkki: Koira on pureskellut rikki jotain luvatonta työpäivän aikana. Omistaja saapuu kotiin, näkee sotkun ja hermostuu. Usein koiran reaktio omistajaan on silloin ottaa hieman etäisyyttä, laskea hieman päätä alas, kääntää korvia taakse ja vältellä katsekontaktia omistajaan. Miksi koira sitten reagoi niin? Hävettääkö sitä? Hajottiko se tavaroita kostaakseen, koska omistaja lähti töihin? Vai reagoiko se sittenkin omistajan mielentilan muutokseen?

Kirjassa ”Millaista on olla eläin?”, biologi ja tieteiskirjailija Helena Telkänranta esittelee viimeisimpiä tutkimuksia koirien tunteista ja niiden kyvystä ajatella ja rationalisoida. Nämä tutkimukset osoittavat, että koirat ovat erityisen taitavia lukemaan elekieltä. Jopa niin taitavia, että me ihmiset mieluusti uskomme, että ne osaavat jopa lukea meidän ajatuksiamme.

Kuten ihmiset, kykenevät koiratkin tuntemaan pelkoa ja huolta. Ne eivät kuitenkaan kykene ajattelemaan asioita toisen yksilön näkökulmasta, mikä on oleellista, jotta voi tuntea häpeää. Koirien geenit määrittelevät, miten koirat elehtivät, jos ne pelkäävät tai ovat huolestuneita. Sen takia ne myös näyttävät huolestuneilta silloin, kun ne eivät ymmärrä miksi pitäisi olla huolissaan.

Koiria tulkitaan usein väärin koulutuskentillä. Sanotaan, että ”Se (koira) kyllä tietää, mitä minä siltä pyydän, mutta se ei vaan halua tehdä sitä!”, ja sitten koiraa rankaistaan tottelemattomuudesta. Ihminen siis tulkitsee, että koira kyllä tietää, mitä sen pitäisi tehdä, mutta sitä ei vain huvita. Mikä sitten on totuus? Miten voimme saada selville, että koira todella on ymmärtänyt mitä sen on haluttu tekevän? Tietääkö koira varmasti, mitä siltä on pyydetty? Joskus koira ei tosiaan vain halua tehdä, mitä siltä on pyydetty, mutta useimmiten syynä on jotain, mitä koiranohjaaja ei huomaa.
Onko koira suorittanut saman tehtävän aiemmin samassa ympäristössä ja kaikkien samojen häiriöiden alla? Onko jokin muutunut sen jälkeen? Onko koira fyysisesti kunnossa vai voiko se olla kipeä tai voida huonosti? Onko käytössä oleva palkkio riittävän suuri vahviste verrattuna ympäristön tarjoamiin vahvisteisiin?

Hajutyöskentelyssä koiran tulkinta tuntuu olevan jopa vielä yleisempää. Tämä tapahtuu todennäköisesti siksi, että me ihmiset emme pysty kokemaan hajumaailmaa samalla tavalla kuin koirat.  Joudumme käyttämään mielikuvitustamme täydentämään kaikki ne puuttuvat kohdat, joita emme voi nähdä tai muuten kokea. Koiranohjaajina haluamme tietysti, että koiramme onnistuu ja löytää halutun kohdehajun. Jos koira löytää kohdehajun, pääsemme palkitsemaan koiran ja tunnemme onnistuneemme työssämme koiran kanssa. Onhan onnistuminen pitkän harjoittelun ja kovan työn tulos. Koira on oppinut etsimään ja löytämään!

 

IMG_8840.jpg

Mutta miten voimme olla varmoja, että koira todella tietää mitä se on tekemässä? Näyttää siltä, että se etsii tehokkaasti ja löytää, mutta miten voimme olla varmoja, ettei se olekin meidän ihmisten vääristynyt tulkinta tilanteesta?

Viisas Hans

Klassinen esimerkki elekielen vaikutuksesta eläimen käyttäytymiseen, on tarina viisaasta Hans-hevosesta. Viisas Hans oli 1900-luvun vaihteessa elänyt saksalainen hevonen, joka vaikutti osaavan vastata hyvin monimutkaisiin matemaattisiin kysymyksiin kaviotaan kupsuttamalla. Riippumatta kysymyksen vaikeustasosta, Hans vastasi lähes poikkeuksetta aina oikein. Hansin taito oli niin merkittävä, että tunnettiin ympäri maan ja  siitä kirjoitettiin myös The New York Times -lehdessä. Vasta psykologi Oscar Pfungstin perinpohjaisen tutkimuksen perusteella saatiin selville, että Hans ei ollutkaan matemaattisesti lahjakas, vaan äärimmäisen taitava lukemaan yleisönsä elekieltä.
Nyt kun tiedät Viisaasta Hansista, joka eli 1900 -luvun alussa, mitä mieltä olet tästä ällistyttävän taitavasta jackrussellinterrieristä, joka nähtiin BBC Earth -kanavalla 2000 -luvun alussa?

Jackrussellinterrieri kilpailee 7-vuotiaita vastaan

Kun hajutyöskentelyä harjoittelee ilman avustajia, ohjaaja tietää aina, mihin kohdehaju on piilotettuna. Niin kauan, kun koira pystyy näkemään tai muulla tavoin aistiman ohjaajansa, sen on mahdollista tulkita ohjaajansa elekieltä ja löytää piilolle sen perusteella. Koirat pystyvät tulkitsemaan ohjaajastaan hyvin pieniä eleitä, kuten esimerkiksi katseen suuntaa, kulmakarvojen liikkeitä, hengityksen tiheyttä, ohjaajan rintamasuuntaa ja suuntaa, johon ohjaaja liikkuu jne.
Mitä jos etsintä tehtäisiinkin sokkoetsintänä, jolloin koiranohjaaja ei tiedä missä piilo on?

Vaikka käytettäisiin avustajaa hajun piilottamisessa, jolloin koiranohjaaja ei itse tiedä piilopaikkaa, on lopputulos silti sama. Kuten Viisaan Hansin tapauksessa, koirat pystyvät lukemaan myös muiden ihmisten elekieltä. Ei ainoastaan oman ohjaajansa. Koska meillä ihmisillä on tapana ajatella, että tiedämme asioita paremmin kuin koira, alamme herkästi laskelmoimaan ja arvailemaan mihin avustaja on kohdehajun voinut piilottaa. Tämä johtaa usein tahattomasti siihen, että koira ohjataan noiden oletettavien piilopaikkojen luo. Vastaavasti koiraa ohjataan pois niiltä alueilta, missä piilo oletetusti ei ole. Ja taas ohjaaja häiritsee koiran työskentelyä.

Meille jää siis vain yksi vaihtoehto, ja sitä kutsutaan tuplasokkoetsinnäksi. Se tarkoittaa, että hajun piilottava henkilö ei kerro piilon paikkaa ohjaajalle, mutta ei myöskään ole paikalla, kun koirakko suorittaa etsinnän. Jos etsintäalueella kukaan ei tiedä mihin kohde on piilotettu, koiran on välttämätöntä käyttää nenäänsä sen paikallistamiseksi, eikä sen ole mahdollista saada apuja ihmisiltä.

Ja sitten seuraa se mielenkiintoisin osuus: löytääkö koira hajun myös tuplasokkoharjoituksessa? Monet ohjaajat ovat tulleet huijatuiksi. He ovat käyttäneet koiriaan etsintätyössä uskoessaan koiran olevan todella taitava, vaikka koira todellisuudessa työsnkenteleekin täysin ohjaajan elekielen perusteella. Woshington Post -lehti kirjoitti huolestuttavan artikkelin Yhdysvaltalaisista huumekoirista viime elokuussa (2015), jonka mukaan koirat ilmiaisivat ohjaajiensa epäilysten perusteella. Voit lukea englanninkielisen artikkelin täältä. Jos jopa pitkälle koulutetut poliisin huumekoirat tekevät ilmaisuja ohjaajiensa tahattomien eleiden perusteella, voimme vain kuvitella, minkälaisia virheitä koirat ylipäätään tekevät.

Tässä kohtaa on hyvä sanoa, että tuplasokkoharjoitukset ovat hyvä ja luotettava testausmenetelmä hajutyöskentelykoiria koulutettaessa. Niitä ei kuitenkaan tulisi tehdä jatkuvasti ja joka harjoituksen aikana. Siihen liittyy paljon muutakin. Tuplasokkoetsintöjä käytetään silloin, kun halutaan nähdä missä vaiheessa koiran koulutus on. Se on myös tapa vahvistaa ohjaajan luottoa koiraan silloin, kun se onnistuu. Kun koira on valmis aloittamaan työnsä etsintäkoirana ja sen peruskoulutus on jo takanapäin, tuplasokkoharjoituksilla varmistetaan koiran osaaminen.

Hajutyöskentely on vaativa laji. On niin monia asioita, jotka voivat mennä pieleen ennen kuin me huomaamme ongelman. Yksi näistä ongelmista on ihmisiä lukevat koirat. Kuten aiemmin todettu, me ihmiset emme voi koskaan täysin ymmärtää hajumaailmaa. Se on myös pääsyy siihen, miksi meidän tulee testata koiriamme tuplasokkoharjoituksilla säännöllisesti.  Se on aina tapa saada selville mitä ne todellisuudessa osaavat: etsiä ja löytää vai lukea ihmisen elekieltä.

 

 

This post is also available in: English (Englanti)

ommenteista| 2018-09-29T17:49:56+00:00 kesäkuu 14th, 2016|Yleinen|0 Kommenttia

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: